7.23.2008

Kesäkuulumisia

Sieltähän se helle sitten tuli. Taidan olla yksi niistä harvoista ihmisistä joka en pidä erityisesti hienoista, helteisistä päivistä. Viihdyn kylläkin auringossa ja väriä pintaan on ihan mukava saada, mutta tuleva "helleputki" ahdistaa jo nyt. Syynä siihen on yksinkertaisesti kuumuus, pakko olla ulkona- fiilis vaikka ei jaksaisi!!
Kai tämäkin menee ohi sitten joskus jos saan oman pihan ja puutarhan...mmm...

No tänään minulla kuitenkin on ollut vapaapäivä, ja viihdyin ulkona parisen tuntia. Mutta sitten pitikin jo tulla sisätiloihin.
Tässä minä sitten nautiskelen punaviiniä, suolapähkinöitä ja vähän ideoin juttuja ruokailuhuoneessamme.

Ja koska en ole vähään aikaan taas kertonut kuulumisia kodista, kerron nyt parin viikon takaisen muutoksen keittiöstämme.
Tämä älynväläys tuli siis eräänä sunnuntai aamuna kello 8, ja hommiin aloin heti!

Meillä kun on ollut tiskipöydän päällä iso, massiivinen ja vanha (vähän jo ehkä ränsistynytkin) kaappi. No se täytyi repiä seinästä irti.
Kaapin taustaseinää ei oltu koskaan maalattu, ja voitte kuvitella että siellä oli myös aika kivasti likaa.
Maalasin takaseinän, porasin uudet proput ja ruuvasin kauniin lautashyllyni tilalle.

Nyt koko keittiö on jotenkin avarampi. Ainut miinus on se, että nyt ei ole astioille kuivauskaappia. Mutta onneksi meillä riittää astiapyyhkeitä ja pöytätilaa. Tiskikonekin löytyy.

Tässä vähän kuvia meidän keittiöstä tänään.
Aurinkoisia päiviä teille kaikille!

13 comments:

Jaana said...

Jestas, kerrassaan mainio oivallus tuo lautashylly! Enpä ole tainnut koskaan nähdä sitä näin yhdistettynä. Vau!!!

Mitä hellepäiviin tulee, olen kanssasi samoilla linjoilla. Nautin hieman pilvisistä ja sateisistakin päivistä. Silloin saa hyvällä omallatunnolla pysytellä sisällä ja olla vain.
Mutta nämä aurinkoiset säät ovat nyt tänä kesänä kortilla, joten eiköhän me nämä kestetä. :)

Heidi said...

IHANA <3 niin kuin sinäkin...

Heidi
<3

Sirkka said...

Minä pidän niiin näkemisestäni, katson niitä vielä monen monta kertaa, joissakin kuvissa on vaan sitä jotain. Hienoa, kiitos kuvistasi, niinpä tälläkin tänään 28C

Marja Kristiina said...

No mutta tuohan näyttää UPEALTA!!! Avaralta, mikä on oikeastaan uskomatonta koska astiahylly on kuitenkin iso ja näyttävä. Onnistunut ratkaisu ihan varmasti. Ja nyt on hyvä syy hankkia vanha ranskalainen astiankuivatusteline alustoineen tiskialtaan vierelle
:-)

Minäkään en ole helleihminen, vaikka tykkään ruskettua ja edellytän väriä pintaan kesältäni (nyt sain sen toukokuussa vaan siihen se jäi). Ensinnäkin on liian kuuma käydä juoksulenkillä, ja muutenkin joka paikassa tukala olo. Olen viettänyt monta hellelomapäivää männä kesinä telkkarin ja tuulettimen edessä pitäen Gilmoren tytöt -maratonia. Ja saanut kuulla varsin runsaasti ihmettelyä ja jopa kuittailua siitä :-/

Ha det så bra!

Ada och Emil said...

Kiitos ihanat blogiystäväiseni!
Minä olen saanut jonkun ärsyttävän kesäflunssan, mutta nämä kommenttinne piristävät mieleni ja oloni !!!

Marja kristiina: Totta, olen jo vähän etsiskellytkin sellaista puista kuivaustelinettä tuohon tiskipöydän reunalle. Sopivaa vain ei vielä ole löytynyt.
Etsinnät jatkuvat :)

Tanja said...

Nerokasta! Kauniista puhumattakaan! Jotain tuollaista meidänkin ankea keittömme kaipaisi, mutta meidän vuokranantaja ei ole kovinkaan suopea muutostöille. Ärsyttävää, kun eihän hän täällä asu. Ja varsinkin, kun me osaisimme tehdä muutokset ammattitaitoisesti.

Kesäflunssaa taitaa täälläkin pukata. Eilen illalla oli kaamea päänsärky ja kylmä. Tänä aamuna kurkku tuntui tukkoiselta. Mutta vielä en ole petikunnossa. Eli töihin pian :( Sinulle toivon parempaa vointia ja lepopäiviä!

Me muuten löysimme eilen aika hauskan vanhan kaapin (halvalla saimme). Siitä on harmillisesti poistettu alkuperäismaali, mutta on se silti aika hieno. Nyt haluttaisi vain sisustelemaan täällä, sillä kaappi panee pakan sekaisin totaalisesti. Olen hiljaa mielessäni tosi tyytyväinen, sillä muuten en saisi miestäni mukaan huonekalujen siirtelyyn ;) Nyt on pakko.

LantlivsAnette said...

Ohhh..lovely pictures..i like it !
From Anette in Sweden

Anna said...

Ihana,ihana keittiö ..ja mikä parasta, persoonallista ! Olisi varmasti inspiroivaa nähdä joskus koko kotisi kuvattuna jossakin hyvässä lehdessä..Tilan näinkin silloin aikoinaan, KAUNISTA !
Täällä kaivataan kovasti lämpöä, olen vilukissa, pitäisin untuvatakkia vielä +20 asteessakin jos kehtaisin...Tänään olen aloitellut lomaa..työn merkeissä,aamulla piti vaan ihan vähän reunasta raapaista pientä sähköpostia jne. mutta tässä vielä, klo melkein 19. Heissan taas:)

Krisse said...

Piipahdus.. sinulla on ihana keittiö ja kaunis koti. Nautinnolla katselen kuviasi.
Hyvää viikonloppua T.Krisse

titta said...
This comment has been removed by the author.
titta said...

Ihana keittiö, olen aivan myyty:)
Titta

Ada och Emil said...

Tittas: Kiitos kovasti ihanasta palautteesta :)

Tottakai saat linkittää blogini!

yanmaneee said...

birkin bag
kyrie 6
golden goose
jordan shoes
adidas yeezy
moncler coat
polo ralph lauren
kanye west yeezy
moncler jackets
coach handbags