1.07.2014

Lastenhuone

Harmaa tervehdys meiltä! Lunta ei vaan näy, ja kyllä täytyy ihan sanoa että tämä jatkuva harmaus väsyttää ja kunnolla. Tuntuu välillä että ei herää lainkaan uuteen päivään, vaikka kuinka joisi kahvia tai ulkoilisi. No me olemme päättäneet kuitenkin olla toiveikkaita ja odotamme sitä aamua kun maassa on lunta ja pakkasta, sillä pulkka odottelee innokasta neitiä kuistilla.

Viimeksi lupasin esitellä teille lastenhuonettamme. No joulu tuli ja menikin jo, joulukuusi varisi viime viikolla lattialle lastenhuoneessa mutta esittelen teille nyt kuusettoman lastenhuoneen. Minä olen tässä muutaman vuoden aikana potenut lastenhuoneen kanssa aikamoista ristiriitaa sisustuksen osalta. Ensin luulin saaneeni sen kivaksi, mutta sitten aloinkin odottaa Aatua ja taas muuttui systeemit ja ajatukset. Päätimme myös siirtää aatun sängyn jo aikaisin Ainon kanssa samaan huoneeseen, jotta lapset tottuisivat siihen että illalla mennään nukkumaan samaan aikaan ja iltarutiinitkin muodostuisivat molemmille yhteisiksi. Meillä se on toiminut mainiosti, ja se on selvästi ollut molemmille lapsille hieno juttu asua samassa huoneessa.

Sisustustyyli poikkeaa lastenhuoneessa hieman muun asunnon kanssa, mutta värimaailma on sama lukuunottamatta muutamia tekstiilejä ja lelujen tuomaa ilakointia. Lastenhuone on aina kuitenkin se lasten valtakunta, ja niin se saa ollakin. Tosin aion pitää linjani siisteyden sekä yksinkertaisuuden suhteen. Seinillä ei tulla koskaan näkemään julisteita idoleista tai hevosista, ja sängyt pedataan joka aamu oli sitten kiire tai ei. Meillä lastenhuoneessa ei leikitä vielä kovin paljoa, sillä se sijaitsee yläkerrassa ja enimmäkseen toimii vielä pukeutumisen ja nukkumisen valtakuntana, mutta ainakin iltaisin pesujen yhteydessä siellä saatetaan touhuta kauankin.

On ihanaa mennä iltaisin nukuttamaan lapsia, kun sävelet ovat selvät ja uni maittaa ainakin melkein aina molemmille. Meillä nukutukseen menee vielä hieman kauemmin aikaa, sillä ensin luetaan pari kirjaa, jonka jälkeen lauletaan. Aatu sinnittelee iltamaitojen kanssa laulun lomassa joskus pitkäänkin, mutta lopulta huone hiljenee ja pikku tuhisijat jäävät sinne yhdessä nukkumaan.

Tänä aamuna Aino keitteli kahvia, teetä ja mehua sekä leipoi suklaakakkua äidille. Aatukin sai osansa, ennenkuin leipuri hiiva keikahti tuolillaan ja sitten ei enään leikki maistunutkaan...